Tekoälyn suunnannäyttäjät Anora – Liiketoimintakriittisen kalenterisovelluksen uudistus kolmelle toimipaikalle

Anoran logistiikan suunnittelu ja ohjaus nojaa päivittäin kalenterisovellukseen, jolla hallitaan tuhansien rekkalastien vastaanotot ja lähetykset. Kun vanha järjestelmä alkoi olla tiensä päässä, Evolver toteutti uuden ratkaisun, joka otettiin käyttöön kolmella toimipaikalla – budjetissa, etuajassa ja ilman ainoatakaan tuotantokatkoa.

AI enabled office

Vanha järjestelmä jarrutti päivittäistä työtä

Anoran Koskenkorvan, Rajamäen ja Brunnan toimipaikkojen kalenterisovellus on keskeinen työkalu saapuvien ja lähtevien kuljetusten suunnittelussa, aikataulutuksessa ja vastaanotossa. Vanhassa järjestelmässä oli lukuisia haasteita: ulkoiset käyttäjät pystyivät tekemään päällekkäisiä varauksia hallitsemattomasti, eri kalenterit käyttäytyivät eri tavoin, ja järjestelmän ylläpito oli hidasta ja kallista.

“Se vanha kalenteri takkusi ja takkusi. Ylläpito oli hankalaa, kun piti selostaa alusta asti ihmisille, jotka eivät välttämättä tienneet edes minkämoista toimintaa meidän arki täällä on”, kuvaa Koskenkorvan viljahankinnan suunnittelija ja kalenterin pääkäyttäjä Minna Tammela.

Anoran IT tunnisti tarpeen uudistukselle ja käynnisti toimittajakartoituksen.

Evolver erottui toimittajavalinnassa

Toimittajavalintaa edelsi perusteellinen arviointiprosessi, jossa pisteytettiin teknologia, kustannukset, tietoturva, referenssit ja yhteensopivuus Anoran arkkitehtuuriin.

“Evolver erottui toimittajavalintaa edeltävässä alustavassa kartoituskeskusteluvaiheessa aivan ylivertaisena toimittajavaihtoehtona liiketoimintaymmärryksellään”, toteaa Minna Tammela.

Ratkaiseviksi tekijöiksi nousivat Evolverin tekninen osaaminen, liiketoimintaymmärrys teollisista ja logistiikan ydinprosesseista ja päivittäisestä käytännön toiminnasta sekä kyky toteuttaa räätälöity ratkaisu kustannustehokkaasti Evolverin tuotteistettua Mylly.AI-alustaa sekä kehitysmallia hyödyntäen.

Liiketoiminnan ymmärtäminen lähti tehtailta

Projekti käynnistyi suunnitteluvaiheella, jossa Evolverin tiimi vieraili toimipaikoilla tutustumassa päivittäiseen työhön, prosesseihin ja ihmisiin. Kiersimme yhdessä koko toimipaikan prosessin kaikkien vaiheineen läpi, kartoitimme ydinasiat sekä käytännön haasteet eri prosessivaiheiden työntekijöiden kanssa ja rakensimme ymmärryksen siitä, mitä kalenteri todella merkitsee arjessa.

“Siitä liiketoiminnan oikeasti ymmärtämisestä koko onnistuminen lähti. Saavutettiin riittävä ymmärrys siitä, mitä liiketoiminta oikeasti tarvitsee ja mitä siellä tehtailla tapahtuu”, kertoo Anoran projektin omistaja, IT Manager Juhana Ovaska.

IT-projektipäällikkö Henna Laaksonen korostaa myös inhimillistä puolta: “Kun istutaan samassa paikassa päivä tai pari, ihmiset tulevat tutuksi, jolloin yhteistyö on rikkaampaa kuin pelkkiä pikseleitä ruudulla.”

Määrittelyvaiheessa liiketoiminnan avainhenkilöt osallistuivat aktiivisesti toiminnallisuuksien suunnitteluun. Muun muassa Koskenkorvalla Minna Tammela ja Juha Haukkala, Rajamäellä Kalle Kivistö ja Jesse Paajanen sekä Brunnassa Esa Piri ja Johannes Röhr toivat kukin oman toimipisteensä tarpeet ja käytännöt osaksi määrittelyä.

Kolme toimipaikkaa, yksi yhtenäinen ratkaisu

Uusi kalenterisovellus toteutettiin palvelemaan kolmea erilaista toimipaikkaa yhtenäisellä teknisellä alustalla, mutta toimipaikkakohtaisilla konfiguraatioilla:

  • Koskenkorva hallitsee viljan vastaanoton logistiikkaa itsepalveluvastaanottoineen ja SAP-integraatioineen sekä etanolikuljetusten lähtölogistiikkaa
  • Rajamäki hallitsee sekä saapuvaa että lähtevää logistiikkaa
  • Brunna hallitsee saapuvaa logistiikkaa

Ratkaisu rakennettiin Evolverin Mylly.AI-alustalle hyödyntäen modernia Java ja React arkkitehtuuria. Integraatiot Anoran SAP-järjestelmään toteutettiin saumattomassa yhteistyössä Anoran muiden IT kumppanien kanssa Frends-integraatioalustan kautta, ja ulkoisten käyttäjien vahva tunnistautuminen Auth0-palvelun avulla. Sovellus toimii myös mobiililaitteilla ja kansainvälisessä käytössä tukien kaikkia tarpeellisia kieliä.

Toteutus eteni sujuvasti – testaus yllätti positiivisesti

Toteutusvaiheessa yhteistyö toimi tiiviisti Teams-kanavan kautta, jossa sekä Anoran että Evolverin tiimit pystyivät kommunikoimaan suoraan.

“Testausvaiheessa ensimmäinenkin testiversio oli tosi hyvällä tasolla. Se yllätti positiivisesti verrattuna aiempiin kokemuksiini vastaavista projekteista”, kertoo Rajamäen kehitysinsinööri Kalle Kivistö.

Koskenkorvalla testaus eteni tehokkaasti: “Kun me testattiin ja pantiin viestiä, että tätä pitää muuttaa, niin teitte ne heti. Iltapäivällä sai koittaa uudestaan ja se toimi”, kuvailee Minna Tammela.

Viljahankinnan suunnittelija Juha Haukkala vahvistaa: “Harvemmin on ollut mukana projektissa, jossa näkee muutokset tapahtuvan niin nopeasti.”

Käyttöönotto budjetissa ja etuajassa

Koskenkorvan tuotantokäyttö aloitettiin kesäkuussa 2025 – jopa hieman alkuperäistä aikataulua edellä. Brunna ja Rajamäki seurasivat syksyllä, niin ikään suunniteltua aiemmin.

“Koskenkorvan ensimmäinen päivä meni hyvin, ensimmäinen viikko meni hyvin, ja sitten tuli juhannus, jolloin yleensä aina on tullut ongelmia – mutta ei mitään. Kaikki meni aivan loistavasti”, muistelee hankintapäällikkö Kari Kiltilä.

Projekti pysyi budjetissa ja aikataulussa. Ohjausryhmätyöskentely sujui mutkattomasti.

“Ohjausryhmässä hymyiltiin, nyökyteltiin ja mentiin juomaan kahvia. Kaikki oli hyvin”, tiivistää Juhana Ovaska.

Virheettömästi tuotannossa – ei yhtään katkoa

Uusi kalenterisovellus on ollut tuotantokäytössä Koskenkorvalla kesäkuusta 2025 ja Rajamäellä sekä Brunnassa lokakuusta 2025 lähtien ilman ainoatakaan käyttökatkoa tai merkittävää teknistä ongelmaa.

“Reilussa puolessa vuodessa Koskenkorvalla otettu vastaan yli 140 000 tonnia viljaa eli reilusti yli 3 000 rekkakuormaa ilman ainoatakaan ongelmaa kalenterisovelluksen kanssa”, kertoo Kari Kiltilä.

“Bugeja on ollut naurettavan vähän. Kaikki käytännössä toimii ekalla kerralla. Tekninen toteutus näyttäytyy laadukkaana, helppona ylläpitää, responsiivisena ja nopeana”, arvioi Juhana Ovaska.

Henna Laaksonen nostaa esiin myös päivitysprosessin sujuvuuden: “Teillä on siellä oma prosessi, jolla saatte käyttöä optimoivat parannukset vietyä tuotantoon ilman että se vaikuttaa loppukäyttäjien toimintaan millään tavalla.”

Ratkaisu vastaa liiketoiminnan tarpeita

Uusi järjestelmä ratkaisi vanhan sovelluksen keskeiset kipupisteet: kalenterien sulkutoiminnot estävät hallitsemattomat varaukset, kaikki kalenterit käyttäytyvät yhtenäisesti, käyttäjähallinta on yksinkertaistunut ja ulkoisten käyttäjien oikeudet ovat hallittavissa ja tärkeimpänä sovelluksen jatkuva käyttö hektisessä päivittäisessä työympäristössä on selkeää, helppoa ja sujuvaa.

“Tämä ajaa juuri sen mitä siltä on haettu. Ei ole yhtään downgrade vanhaan verrattuna – päinvastoin, me saadaan tästä jopa parempi työkalu kuin mitä lähtöpisteessä ajateltiin”, toteaa Kalle Kivistö.

Toimipaikat hyödyntävät nyt toistensa parhaita käytäntöjä, ja kalenterin laajentamista uusiin käyttötarkoituksiin suunnitellaan jo.

“Kiltilän Kari aina kun näkee minut toimistolla, muistaa sanoa että kalenteri on toiminut hyvin – ja hän myös miettii, miten sitä voisi hyödyntää jatkossa vielä paremmin”, kertoo Henna Laaksonen.

Yhteistyö, joka toimii

Läpi projektin korostui sujuva, avoin ja nopea yhteistyö. Evolverin tiimi oli helposti tavoitettavissa, reagoi nopeasti ja ymmärsi liiketoiminnan tarpeita.

“Tämä on kerta kaikkiaan ollut aivan mahtavaa yhteistyötä. Harvoin on IT-puolella tällaista tilannetta ollut. Saumatonta työtä, helppo lähestyä, ja aina löytynyt vastauksia”, kiittää Kari Kiltilä.

“Haluaisin antaa jotain kritiikkiä, mutta kun sitä ei ole, niin on tosi hankala antaa. Suosittelisin ilman minkäänlaista varausta teitä tekemään vastaavia projekteja”, sanoo Juhana Ovaska.

Brunnassa kokemus on sama: “It was great. Nothing to complain about. It’s working well and it’s easy to use”, toteavat Esa Piri ja Johannes Röhr.

Kalle Kivistö kiteyttää: “Suosittelisin Evolveria koska tahansa ja erityisesti haluaisin korostaa yhteistyötä, kommunikointia ja sen helppoutta.”

Anora Group on Pohjoismaiden ja Baltian johtava viinien ja väkevien juomien valmistaja. Yhtiön tunnetuimpia brändejä ovat Koskenkorva, Jaloviina ja Larsen.

Evolver on liiketoimintalähtöisen sovelluskehityksen ja tekoälyratkaisujen asiantuntija. Rakennamme asiakkaillemme pitkäikäisiä, liiketoimintakriittisiä järjestelmiä ja tekoälyratkaisuja, joissa yhdistyvät vahva tekninen osaaminen ja syvällinen liiketoimintaymmärrys.