Huiput löytävät huippujen luokse

Olemme nostaneet tälle sivulle asioita, joita me evolverilaiset pidämme tärkeinä. Jos tässä kuvaamamme asiat tuntuvat sinustakin oikeilta, voisit sopia porukkaamme. Tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja ota yhteyttä Jenniin, niin jutellaan lisää.

Kunnianhimo & onnistumiset

Ammattiylpeys on meille tärkeä arvo. Haluamme saada aikaan tuloksia, joista voimme olle ylpeitä vielä vuosienkin päästä.

Meillä on skarppia porukkaa, rutkasti kokemusvuosia sekä sinnikäs ja pragmaattinen asenne ongelmanratkaisuun. Siksi uskallamme tarttua todella vaativiinkin projekteihin.

Halu viedä maailmaa eteenpäin

Haluamme ottaa laajasti vastuuta asiakkaidemme liiketoiminnan kehittämisestä. Siksi tuomme oma-aloitteisesti esiin, jos hoksaamme, että jotain voisi tehdä nykyistä fiksummin.

Paneudumme asioihin syvällisesti, mutta samaan aikaan tykkäämme tekemisen meiningistä. Ja koska se on meille luonteenomaista, pistämme asiat tosissaan tapahtumaan sen sijaan, että pidämme niistä meteliä.

Kasvun tuki

Meille on tärkeää, että jokainen löytää itselleen sopivan paikan. Haluamme myös, että jokainen voi löytää sellaisia polkuja, joissa haluaa kasvaa ammattilaisena. Meillä on mahdollisuus saada valtaa ja vastuuta niin halutessaan.

Vaikka tykkäämme hoksottimia vaativien ongelmien ratkaisuista ja odotamme jokaisen tekevän työnsä hyvin, emme halua kenenkään joutuvan liian hankalaan paikkaan tai jäävän yksin. Vaalimme henkeä, jossa kuka tahansa voi huoletta nostaa asioita esiin ja tulla kuulluksi.

Hyväntahtoisuus

Ihmiset voivat tuntea olonsa mukavaksi porukassamme juuri sellaisena kuin he ovat. Olemme toistemme puolella ja sitä arvostetaan. Kiitosta ja kudosta ei jaeta vain ylhäältä alas. Meillä iloitaan omista ja toisten saavutuksista.

Emme kilpaile keskenämme, vaan autamme miestä ja naista mäessä. Meillä on myös nollatoleranssi naljailulle ja toisten päällä seisomiselle.

Asiakkailtamme kuultua: meidän kanssamme on mutkatonta ja mukavaa tehdä hommia. Tästä olemme ylpeitä.
 

Avoimet paikat